Category Archives: Uutisointia

Raiskaus raakaa väkivaltaa

“Olen juuri saanut päätökseen kolme vuotta kestäneen tutkimusprojektini raiskausrikoksista. Tuloksena on melko paksu monografia otsikolla “Raiskaus rikosoikeudellisena ongelmana”. Olemme Lapin yliopistossa keskittyneet rikosoikeudessa jo useamman vuoden ajan seksuaali- ja väkivaltarikoksiin. Useat seikat kuitenkin yllättivät minut tutkimusta tehdessäni. Ne liittyivät fyysisen väkivallan raakuuteen ja brutaalisuuteen. Seksuaaliseen väkivaltaan on usein liitetty seksuaalisen teon määritelmässäkin esiintynyt ajatus siitä, [...]

Tietoa tietämättömille

Ihan ensin mainitsen, että tämä kirjoitus ei ole henkilökohtaisesti kenellekään, jos olisi niin olisin lähettänyt sen emailina henkilökohtaisesti hänelle. Yksi keskustelu vaan sai minussa aikaan mietteitä, jotka halusin pukea kirjoitukseksi, nimittäin valtaosa suomalaisista taitaa ajatella juuri samoin ja toivon että mahdollisimman moni lukee tämän kirjoituksen ja tämä lisäisi heidän tietoa islamin uskosta. Aika monet luulevat [...]

Pedofiilien harhauttaminen on poliisilta kielletty

Turun Sanomat haastatteli miehen, joka halusi seksiä 13-vuotiaalta Keski-ikäinen perheenisä luuli pääsevänsä harrastamaan seksiä 13-vuotiaan tytön kanssa Helsingissä heinäkuun alussa. Sen sijaan hän joutuikin vastaamaan Turun Sanomien toimittajan kysymyksiin helsinkiläisessä porttikongissa. ”Jusa” oli maalaillut tytölle chateissa kuukauden aikana muun muassa sitä, millä tavoin ”pari” harrastaisi seksiä miehen autossa. Chateissa hän visioi muun muassa sitä, miltä [...]

Terrosism

“Evenhanded use of the “terrorist” label would mean sometimes affixing it directly on the U.S. government. During the past decade, from Iraq to Sudan to Yugoslavia, and Afghanistan, Pentagon missiles have destroyed the lives of civilians just as innocent as those who perished on September 11, 2001. If journalists dare not call that “terrorism,” then [...]

The best enemy money can buy

The Best Enemies Money Can Buy From Hitler To Saddam Hussein to Osama bin Laden – Insider Connections and the Bush Family’s Partnership with Killers of Americans Brown Brothers, Harriman – BNL- and the Carlyle Group By Michael C. Ruppert [© Copyright 2001. All Rights Reserved, Michael C. Ruppert and From The Wilderness Publications, www.copvcia.com. May [...]

Näkymätön hallitus

senaattori Daniel K. Inouye: On olemassa varjohallitus, jolla on omat ilmavoimansa, oma laivastonsa, oma varainhankintamekanisminsa ja kyky ajaa omia ideoitaan kansallisista eduista, vapaana kaikista rajoituksista ja tarkastuksista, vapaama laista itsestään. Presidentti Theodore Roosevelt: Näennäisen hallituksen takana istuu näkymätön hallitus, joka ei ole uskollinen kansalle eikä tunnusta olevansa vastuussa sille. Tämän näkymättömän hallituksen tuhoaminen ja korruptoituneen liike-elämän [...]

USA:n varapresidentti puolusti Israelia

Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden on puolustanut Israelia sen hyökättyä kansainvälistä avustuslaivuetta vastaan Välimerellä. Bidenin mukaan Israelilla on oikeus tunkeutua laivoihin, jotka ovat matkalla Gazaan estääkseen aseiden salakuljetuksen. – Israelilla on täysi oikeus hoitaa turvallisuusetujaan, Biden sanoi keskiviikkona PBS-tv-kanavan haastattelussa. Monet ulkovallat ovat tuominneet Israelin hyökkäyksen, mutta Yhdysvallat on yrittänyt pitää kielen keskellä suuta. Suurvalta on tyytynyt [...]

Ruotsalaisprofessori: Monia yhä kateissa Israelin iskun jälkeen

Israel käytti massiivista sotilaallista voimaa rauhanomaista avustussaattuetta vastaan, syyttää ruotsalainen professori Mattias Gardell. Hän oli yksi aloitteen tekijöistä, kun Gazaan pyrkinyttä avustuslaivuetta koottiin. Hän itse oli mukana turkkilaisella johtoaluksella, jonne Israelin joukot tekivät verisen hyökkäyksen alkuviikosta. Gardellin mukaan kommandojoukot käyttivät iskussaan lasertähtäimiä. Kaksi aktivistia tapettiin ampumalla heitä otsaan, yhtä ammuttiin takaraivoon ja yhtä rintaan. Ainakin [...]

Mankell Aftonbladetille: He ampuivat nukkuvia ihmisiä

Ruotsalaiskirjailija Henning Mankell väittää Aftonbladetin haastattelussa, että Gaza-saattueeseen hyökänneet Israelin armeijan sotilaat ampuivat nukkuvia ihmisiä. Mankellin mukaan Israel hyökkäsi saattueeseen helikoptereilla, pikaveneillä ja suurella joukolla erikoisjoukkojen sotilaita. Israelin vapauttama Mankell saapui myöhään eilen Tukholmaan yhdessä kansanedustaja Mehmet Kaplanin ja lääkäri Victoria Strandin kanssa. Israel on ryhtynyt karkottamaan avustussaattueesta pidättämiään aktivisteja, kertoo Israelin armeijan radio. Viranomaisten [...]

Rachel Corrien nimen mustamaalaaminen

Katselin Al Jazeeran uutisia hetki sitten ja siellä oli puhelinvieraana Aaron Klein, joka syyllisti avustuslaivat terroristeiksi sen perusteella mm. että yhden laivan nimi on Rachel Corrie. Hänen mielestään Rachel Corrie oli typerä ihmiskilpi ja terroristi ja kannatti terrorismia. Rachel Corrie oli Amerikkalainen ihmisoikeusaktivisti, joka kuoli Israelin maansiirtokoneen yliajamana puolustaessaan Palestiinalaisen perheen kotia vuonna 2003. http://rachelcorriefoundation.org/ [...]

Switch to our mobile site